Tarhurin kalenteri / kesäkuu

Kesäkuussa tarhurin sydän on sykkyrällä – onnesta ja pelosta. On ihanaa nähdä siemenkylvösten itävän ja taimien vahvistuvan, mutta samaan aikaan mieltä jäytää huoli petollisista hallaöistä ja raekuuroista, hui!

Tarhurin työt kesäkuussa

Ajoitan omat puutarhatyöni paitsi kalenterikuukauden, myös kuun kierron mukaan – niin tehtiin ennen, joten miksei nytkin!? Kuun kiertoa on helpointa seurata Kuukalenterista.

Kalentereitakin tärkeämpää on kuitenkin seurata säätilaa – en istuta maisseja, jos päivälämpötila keikkuu +10 asteen tienoilla tai yöksi on luvassa hallaa.

  • Maanmuokkaus, lannoitus ja kasvimaan kylvökuntoon laitto viimeistään kesäkuun alussa (alakuulla)
  • Herneiden kylvö kasvimaalle (yläkuulla, mieluiten kaksoset eli kukkapäivinä)
    • Lämpimillä kasvupaikoikoilla herneet uskaltaa kylvää jo toukokuussa.
  • Esikasvatettujen papujen taimien istutus tai papujen kylvö (yläkuulla, mieluiten kaksoset- eli kukkapäivinä)
  • Pinaatin uusintakylvö ja/tai taimien istutus (yläkuulla, mieluiten rapu- eli lehtipäivinä)
  • Lehtisalaatin ja muiden nopeakasvuisten lehtivihannesten uusintakylvö (yläkuulla, mieluiten rapu- eli lehtipäivinä)
  • Keräsalaatin kylvö (alakuulla, mieluiten kauris eli juuripäivinä – tämä on siis poikkeus sääntöön: jos keräsalaatin kylvää yläkuulla, se ei ala muodostaa kerää vaan pelkkiä lehtiä.)
  • Kaalien taimien istutus (yläkuulla, mieluiten rapu- eli lehtipäivinä)
    • Jos yläkuu oli toukokuun alussa tai oli liian kylmää.
  • Porkkanoiden, retiisin, puna-, kelta- ja raitajuurten, lantun, nauriin ja kaurajuuren kylvö (alakuulla, mieluiten kauris- eli juuripäivinä)
  • Tomaattien, munakoisojen, chilien, ja paprikoiden istutus (jos kasvatus ulkona) (yläkuulla, mieluiten leijona- eli hedelmäpäivinä)
    • Suojaa taimet tarvittaessa kasvuharsolla!
  • Kasvihuonekurkkujen, kesä- ja talvikurpitsojen taimien istutus (yläkuulla, mieluiten hedelmäpäivinä)
    • Nämä voi istuttaa jo toukokuun lopulla, jos on riittävän lämmintä.
  • Avomaankurkkujen kylvö tai taimien istutus (yläkuulla, mieluiten hedelmäpäivinä)
  • Rikkaruohojen kitkentä (alakuulla, vp- eli viimeisinä päivinä)
  • Marjapensaiden istutus (yläkuulla, mieluiten leijona- eli hedelmäpäivät)

Suluissa olevat yläkuut, lehtipäivät ja muut kryptiset termit on selitetty Kuukalenterissa, josta myös näkee mille kalenteripäiville ne minäkin vuonna osuvat.

Katso myös

@tarhuri

Kurkkaa myös nämä...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *