Kasvit – Kasvatusohjeet – Yrtit

yrttien_kasvatus

Yrttien kasvatus

Yrtit ovat tosi helppoja kasvatteja. Avomaalla monet yrtit pärjäävät käytännössä itsekseen. Ruukkuviljelyssä yrtit kuitenkin kaipaavat säännöllistä kastelua. Pienimuotoisen yrttiviljelmän voi perustaa ikkunalle ja parvekkeelle mahtuukin jo kokonainen yrttitarha. Pihamaalla yrtit kannattaa sijoittaa niin, että niitä on helppo käydä noutamassa ruuanlaiton lomassa. Useimpia yrttejä voi säilöä talven varalle kuivaamalla tai pakastamalla.

Pikavinkit

  • Voit kasvattaa yrtit siemenistä tai hankkia pikkutaimia puutarhamyymälästä.
  • Voit myös istuttaa ruokakaupan ruukkuyrttejä kotona multaan.
  • Useimmat yrtit viihtyvät parhaiten lämpimässä ja aurinkoisessa kasvupaikassa.
  • Rehevät ja suurilehtiset yrtit tarvitsevat enemmän vettä ja ravinteita kuin muut.
  • Kerää satoa latvomalla, niin yrtit tuuhentuvat.

Siementen kylväminen Sisälle III-IV
Taimien istuttaminen Kasvihuoneeseen tai lasitetulle parvekkeelle IV, ulos V-VI
Sadonkorjuu VI-X
Tilan tarve
Hoidon tarve
Osaamistaso

Yrttien kasvatus siemenestä


Yrttien kasvatus siemenestä


Useimpia yrttejä on helppo kasvattaa itse siemeniä kylvämällä. Osan yrteistä voi kylvää suoraan keväällä ulos, mutta hidaskasvuisemmat kannattaa esikasvattaa.


Esikasvatuksen vaativia yrttejä ovat mm. basilika, meirami, talvikynteli, rakuuna, lipstikka, salvia, timjami, sitruunamelissa, timjami ja fenkoli. Useimmille lajeille sopiva kylvöaika esikasvatukseen on maalis-huhtikuussa. Tarkista lajikohtaiset kylvöohjeet siemenpussista!


Yrttien esikasvatus sisällä



  • Kostuta kylvömulta, laita multaa taimiruukkuun ja tiivistä sitä hieman kädellä painelemalla.

  • Kylvä noin 5–10 siementä mullan pinnalle.

  • Peitä siemenet noin 0,5 cm multakerroksella, hienolla hiekalla tai vermikuliitilla.

  • Sumuta multa kosteaksi sumutinpullolla.

  • Sijoita kylvös lämpimään paikkaan esim. kylpyhuoneen lattialle (lattialämmityksen päälle).

  • Nosta ruukku ikkunalle, kun taimia alkaa ilmaantua (yleensä 1–3 vk kuluessa kylvöstä).

  • Latvo taimet, kun niissä on muutamia kasvulehtiä. Taimista tulee näin tuuheampia.

  • Kouli taimet tarvittaessa suurempiin ruukkuihin.

  • Totuta sisällä kasvatetut taimet ulkoilmaan vähin erin ulkoiluttamalla taimia päivisin suojaisassa paikassa (varo tuulta ja suoraan auringon paahdetta) ja tuomalla ne yöksi sisälle.

  • Istuta taimet ulos lopulliseen kasvupaikkaansa touko-kesäkuussa.


Yrttien kylväminen suoraan ulos


Osan yrteistä voi kylvää suoraan ulos kasvimaalle, lavaan tai ruukkuun. Suorakylvöt voi aloittaa yleensä toukokuussa tai kun lämpötila on vähintään +10 astetta.


Suoraan ulos kylvettäviä yrttejä ovat mm. kirveli, korianteri, kumina, kesäkynteli, persilja, tilli ja vihanneskrassi. Tarkista lajikohtaiset kylvöohjeet siemenpussista!

Basilikan kasvatus siemenestä on helppoa!

Ruukkuyrttien jatkokasvatus


Kaupan ruukkuyrtin kasvatus kotona



  • Ruukkuyrttejä ostaessasi kiinnitä huomiota ruukkuun ja versojen määrään. Luomuyrteissä on usein umpinainen ruukku ja enemmän yksittäisiä versoja. Jatkokasvatuksessa saat niistä enemmän satoa!

  • Latvo korkeat/rehevät ruukkuyrtit eli leikkaa versot poikki lehtihankojen yläpuolelta noin 10–15 cm korkeudelta. Näin lehtimassa pienenee ja yrtti juurtuu paremmin.

  • Poista umpinainen ruukku ja istuta yrtti isompaan ruukkuun, parvekelaatikkoon tai kasvilavaan. Jos ruukun pohja säleinen ja juuret ovat kasvaneet siitä läpi, älä yritä poistaa ruukkua vaan istuta se sellaisenaan.

  • Jos versoja on paljon (luomuyrteissä usein on), voit jakaa juuripaakun kevyesti käsin 2–4 osaan. Näin saat yhdestä yrtistä monta ja yrtillä on enemmän tilaa kasvaa.

ruukkuyrtin_kasvatus_kotona

Monivuotiset yrtit

Monivuotisia yrttejä ovat mm. Iisoppi, mäkimeirami, mintut, sitruunamelissa, rakuunat, saksankirveli ja lipstikka. Tarha-ajuruoho eli timjami talvehtii Etelä-Suomessa kohtalaisesti, mutta vähäluminen pakkastalvi koituu yleensä sen kohtaloksi. Rosmariini, salvia ja stevia ovat myös monivuotisia, mutta ne eivät yleensä selviä Suomen talvesta. Niitä voi yrittää talvettaa sisällä.


Yksivuotisia, mutta helposti itsekylväytyviä yrttejä ovat kamomilla, kumina ja kurkkuyrtti. Erityisesti kurkkuyrtin kanssa kannattaa olla varuillaan, sillä se voi viihtyessään vallata koko kasvimaan.


Monivuotisten yrttien kasvatus



  • Istuta monivuotiset yrtit hiekansekaiseen, luonnonmukaiseen multaan kohopenkkiin, lavakaulukseen tai muuhun paikkaan, jossa vesi ei jää seisomaan syyssateiden jälkeen.

  • Kasvimaalla ja palstalla monivuotisille yrteille kannattaa perustaa oma penkki, jossa ne saavat vapaasti kasvaa vuodesta toiseen.

  • Pienellä pihalla monivuotiset yrttejä voi sujauttaa kasvamaan perennapenkkiin tai marjapensaiden alle, kunhan kasvualusta ei ole liian märkä.

  • Monivuotisia yrttejä voi jakaa juurakosta samaan tapaan kuin perennoja. Jakaminen kannattaa tehdä keväällä tai syksyllä.

Yrttien kasvatus: Basilika

Basilika on yksivuotinen, pensasmainen yrtti, jota on helppo kasvattaa kotona siemenestä (ks. Yrttien kasvatus siemenestä). Basilikaa on useita eri lajeja ja kymmeniä, jos ei satoja lajikkeita, joiden ulkonäkö ja maku vaihtelevat. Tunnetuin ja suosituin on maustebasilika eli genovalainen basilika – Basilika ’Genovese’ (Ocimum basilicum). Muita kokeilemisen arvoisia ovat mm. Sitruunabasilika, kanelibasilika, kreikkalainen pienilehtinen basilika eli pikkubasilika, suurilehtinen mammuttibasilika, vaniljabasilika, thaibasilika ja pyhä basilika. Näistä kaksi viimeksi mainittua kestää kuumentamista. Lisäksi on olemassa lukuisia tumman purppuran värisiä lajikkeita. Punalehtiset basilikat ovat vihreitä serkkujaan hieman haastavampia kasvatteja.


Basilika viihtyy hyvin lannoitetussa ja kuohkeassa mullassa. Kasvupaikan tulisi olla lämmin ja tuuleton, kuten seinänvierusta, lasitettu parveke tai kasvihuone. Etelä-Suomessa basilika pärjää suojaisalla paikalla avomaalla tai lavakauluksessa kasvuharson turvin. Suurilehtiset, rehevät lajikkeet viihtyvät oman kokemukseni mukaan parhaiten paikassa, jossa ne ovat tunnin-pari suojassa keskipäivän paahtavalta auringolta. Suorassa auringonpaahteessa suuret ja rehevät lehdet voivat palaa valkoisiksi varsinkin alkukesästä. Pienilehtiset lajikkeet kestävät paahdetta koko päivän.


Basilikan kasvatus



  • Istuta basilika luonnonmukaiseen multaan.

  • Sijoita basilika lämpimään paikkaan, johon paistaa aurinko vähintään 6 tuntia päivässä.

  • Kastele säännöllisesti, mieluiten päivällä tai aamulla.

  • Aloista basilikan lannoitus parin viikon päästä taimien istutuksesta ja jatka lannoitusta säännöllisesti koko kasvukauden ajan. Käytä lannoitukseen luonnonmukaisia ravinnepuikkoja tai kasteluveteen sekoitettavaa luonnonmukaista lannoitetta.

  • Poista kukkanuput, muuten lehdet kitkeröityvät.

  • Suojaa basilika kasvuharsolla, jos lämpötila alle +10 astetta.


Basilikan kerääminen, käyttö ja säilöminen



  • Poimi satoa latvomalla, näin basilika tuuheutuu. Latvominen myös hidastaa kukkimista.

  • Parasta tuoreena, ei kestä kuumennusta (pl. pyhä basilika), lisää lämpimiin ruokiin lopuksi.

  • Aromit häviävät kuivauksessa, kannattaa säilöä pakastamalla.


Vinkki! Istuta basilikaa tomaatin kumppaniksi. Basilika häätää voimakkaalla tuoksullaan tomaatin tuholaisia. Ovensuuhun istutettu basilika torjuu sisälle pyrkiviä kärpäsiä.

Yrttien kasvatus: Timjami

Monivuotinen timjami eli tarha-ajuruoho (Thymys vulgaris) talvehtii kohtuullisen hyvin Etelä-Suomessa. Kostea kasvualusta ja vähäluminen ja pakkastalvi koituvat kuitenkin timjamin kohtaloksi. Tavallista timjamia ja sitruunatimjamia (Thymus x citriodorus) voi kasvattaa siemenistä. Erikoisempia lajikkeita ja sitruunatimjamin värikkäitä muunnoksia, kuten kellanvihreälehtistä ’Lady Di’ tai valkovihreää ’Silver Queen’ kannattaa hankkia taimina. Kangasajuruoho (Thymys serpyllum) on kotoperäinen vastineemme Välimeren timjamille.


Timjamin kasvatus



  • Istuta timjami aurinkoiseen paikkaan ruukkuun, kohopenkkiin, lavakaulukseen tai rinteeseen.

  • Paras kasvualusta on kevyt, hiekkapitoinen multa, joka kuivahtaa nopeasti sateen jälkeen.

  • Kastele ruukussa kasvavaa timjami silloin tällöin. Avomaalla kasvupaikkaansa juurtunutta timjamia ei yleensä tarvitse kastella.

  • Lannoita timjamia kohtuudella.


Timjaminen kerääminen, käyttö ja säilöminen



  • Kerää satoa latvomalla, niin timjami tuuhentuu.

  • Timjami kestää hyvin kypsennystä. Keitoissa ja padoissa voi käyttää kokonaisia versoja. Puisevat varret on helppo onkia pois ennen ruokailua.

  • Korjaa loppusato kuivalla ilmalla. Ei haittaa, vaikka kasvi ehtisi kukkaan.

  • Kuivata timjami pieninä nippuina roikottaen pimeässä ja kuivassa paikassa.


Vinkki! Timjaminversoista saa hauduttamalla aromikasta teetä.

Yrttien kasvatus: Salvia

Salvia eli ryytisalvia on monivuotinen, mutta se selviää Suomen talvesta vain kaikkein otollisimmilla kasvupaikoilla. Sitä voi kasvattaa siemenestä, mutta taimettuminen on hidasta. Helpommalla siis pääsee kun aloittaa kasvatuksen valmiilla taimilla (tai kaupan ruukkuyrteillä). Salviaa voi lisätä myös pistokkaista.


Salvialajikkeita on paljon. Tavallisen salvian lehdet ovat harmaanvihertävät. Keltavihreät lehdet ovat ainakin ’Ictera’-lajikkeella. ’Tricolor’ on puolestaan punavalkovihreä. Ryytisalvioiden lisäksi kannattaa kokeilla isolehtistä ja ihanan tuoksuista ananassalviaa (Salvia elegans)


Salvian kasvatus



  • Istuta salvian taimet aurinkoiseen paikkaan.

  • Kasvualustaksi sopii parhaiten kalkittu, hiekkapitoinen luonnonmukainen multa.

  • Kastele, jos on hyvin kuivaa tai kasvatat salviaa ruukussa.

  • Salvia tarvitsee vain vähän lannoitusta.


Salvian kerääminen, käyttö ja säilöminen



  • Kerää satoa latvomalla, niin salvia tuuhentuu.

  • Korjaa loppusato ennen kukintaa.

  • Salvia säilyy parhaiten hitaasti kasvikuivurissa (+35 asteessa) kuivattuna. Salviaa voi myös pakastaa.


Vinkki! Kokeile salvian lehtien paistamista voissa.

Yrttien kasvatus: Korianteri

Yksivuotinen korianteri on aasialaisesta keittiöstä tuttu mausteyrtti. Sitä on helppo kasvattaa siemenestä, mutta lajikkeen valinnassa kannattaa olla tarkkana. Tavallinen korianteri kukkii helposti ja sopii siksi paremmin siementen tuotantoon. Jos haluat käyttää tuoretta korianteria esim. aasialaisiin ruokiin, valitse lehtikorianteri eli kiinalainen korianteri. Tällöin toista kylvö 2–4 vk välein, niin saat jatkuvasti uutta satoa.


Korianterin kasvatus



  • Korianteri viihtyy parhaiten aurinkoisella ja lämpimällä paikalla.

  • Kylvä korianteri suoraan lopulliseen kasvupaikkaansa, sillä se ei pidä siirtelystä. Ulos korianteria voi kylvää, kun lämpötila pysyy yölläkin +7 asteen yläpuolella.

  • Kasvualustaksi sopii kevyesti lannoitettu, hiekkapitoinen ja kalkittu luonnonmukainen multa.

  • Kastele korianteria säännöllisesti varsinkin, jos kasvatat sitä ruukussa. Paras kasteluaika on aamu tai päivä, sillä märkä kasvualusta ja viileä yö eivät tee hyvää korianterille.


Vinkki! Voit kylvää korianteria myös maustekaupan siemenistä, etenkin jos haluat kasvattaa korianteria siementen vuoksi. Maustekaupan siementen itävyys voi kuitenkin olla kylvösiemeniä heikompi. 


Korianterin kerääminen ja käyttö



  • Lehtien keruu: Leikkaa lehtinippuja saksilla (kuten rukola-salaattia). Lehtisato vähenee, kun kukinta alkaa (noin 6 vk kylvöstä). Parasta tuoreena – pakastus ja kuivatus hävittää aromin ja värin.

  • Siementen keruu: Odota, että siemenet ovat pullistuneet ja ruskettuneet. Kerää siemenet kuivalla ilmalla ja kuivata sisällä. Paras kuivatuslämpötila on +30 – +40 astetta, mutta siemenet kuivuvat normaalissa huoneenlämmössäkin, kunhan paikka on mahdollisimman kuiva.

  • Juuret: Korianterin juuria voi käyttää liemissä ja padoissa.

Yrttien kasvatus: Minttu

Minttuja tunnetaan maailmalla useita satoja lajeja ja meilläkin niitä on saatavana kymmenittäin. Tutuin ja eniten käytetyin on viherminttu (Mentha spicata), jota on helppo kasvattaa siemenestä. Muita siemenestä kasvatettavia minttuja ovat muun muassa puolanminttu (Mentha pulegium L.), kähäräminttu (Mentha spicata var. crispa),  pyöröminttu (Mentha rotundifolia L.) ja harmaaminttu (Mentha longifolia L.).


Hammastahnalta tuoksuva piparminttu (Mentha aquatica x Mentha spicata) on aromaattinen teeyrtti. Se ei tuota itäviä siemeniä, joten sitä lisätään kasvullisesti pistokkaista tai emotaimia jakamalla. Itsekin voi kokeilla pistokaslisäystä kaupan ruukkuyrteistä! Samalla tavoin lisätään myös monet erikoisemmat lajit ja lajikkeet.


Uusia minttujalajikkeita tuntuu ilmestyvän puutarhamyymälöihin vuosittain. K0keilun arvoisia ovat mm. omenaminttu, sitruunaminttu, appelsiiniminttu, greippiminttu, basilikaminttu, mansikkaminttu, suklaaminttu ja valkokirjava ananasminttu! Useimmat erikoisuudet ovat pyörömintun ja/tai piparmintun muunnoksia.


Mintut talvehtivat yleensä melko hyvin, joten niistä saa helposti monivuotisen ilon. Puutarhassa kukkiva minttukasvusto houkuttelee perhosia ja pörriäisiä.


Mintun kasvatus



  • Tavallisimpia lajeja voi kasvattaa siemenestä. Piparminttu ja monet erikoislajikkeet lisätään pistokkaista.

  • Minttu viihtyy parhaiten puolivarjoisassa paikassa.

  • Kasvualustaksi sopii kalkittu ja lannoitettu, luonnonmukainen multa.

  • Valitse mintulle iso ruukku (2–4 litraa), sillä se kasvattaa paljon juuria.

  • Kastele ja lannoita minttua säännöllisesti, erityisesti jos kasvatat sitä ruukussa tai paahteisessa paikassa.


Vinkki! Istuta minttu puutarhaan ämpärissä, jonka pohjaan olet porannut muutaman reijän. Myös puutarhamyymälän iso taimiruukku ajaa saman asian. Ämpärissä minttu pysyy aisoissa eikä leviä riesaksi puutarhaan. Jos kasvatat useita eri minttuja puutarhassa ne saattavat risteytyä keskenään. Tämä tarkoittaa sitä, että siementämällä levinneet uudet taimet voivat olla eri näköisiä tai maistua erilaiselta kuin emonsa.


Mintun kerääminen ja käyttö



  • Kerää satoa latvomalla, niin minttu tuuhentuu.

  • Minttua on helppo kuivattaa ja se säilyttää hyvin arominsa tiiviissä purkissa säilytettynä.

basilika1

Basilika kasvaa reheväksi, kun se saa riittävästi vettä ja lannoitetta. Keskipäivän paahteisimpaan aikaan basilika viihtyy puolivarjossa.

 

timjami4

Timjami kärsii märästä kasvualustasta, joten se kannattaa istuttaa kohopenkkiin tai lavakaulukseen.

 

salvia1

Salvian lehdet ovat nukkapintaiset. Se haihduttaa vähemmän kuin muut isolehtiset yrtit ja tarvitsee siksi vain vähän kastelua.

 

korianteri1

Korianteri ei pidä siirtelystä, joten se kannattaa kylvää suoraan kasvatusruukkuun tai lavaan.

 

istuta_minttu_ruukkuun

Välillä minttu viihtyy liiankin hyvin ja voi levitä puutarhaan, jos sitä ei pidä kurissa. Hyvä keino onkin istuttaa minttu isoon taimiruukkuun tai ämpäriin, johon on porattu muutama reikä pohjaan. Ruukku tai ämpäri kaivetaan maahan niin, että näyttää kuin minttu kasvaisi maassa. Astia kuitenkin estää juurien levittäytymisen.

 

Yrttien kerääminen ja kuivatus

Useimpia yrttejä voi kuivata kotona huoneenlämmössä tai hyötykasvikuivurissa alhaisella lämmöllä.


Yrttien kuivaaminen



  • Kerää kuivattavaksi terveitä ja tuoreen näköisiä lehtiä ja leikkaa kokonaisia versoja saksilla.

  • Paras keruuaika on aurinkoinen aamupäivä, kun aurinko on kuivattunut yrtit. Kosteita tai nuupahtaneita kasveja ei kannata kerätä kuivatettavaksi.

  • Levitä yrtit ilmavasti lautaselle, tarjottimelle tai uunipellille.

  • Useimmat yrtit kuivuvat parhaiten huoneenlämmössä tai korkeintaan +30 asteessa.

  • Yrtit ovat kuivia, kun lehdet murentuvat sormissa tai versot napsahtavat helposti poikki.


Sanotaan, että yrtit ovat parhaimmillaan tuoreena käytettynä, mutta poikkeuksiakin on. Itse en käytä rosmariinia juuri koskaan tuoreena, sillä sen maku on mielestäni liian pihkainen. Kuivattu rosmariini taas on yksi suosikkimausteistani.

rosmariinin_kuivatus

Leikkaa rosmariinin versot poikki. Jätä noin 5 cm tyngät, jos aiot talvettaa rosmariinin sisällä. Tee leikatuista versoista nippuja ja ripusta ne roikkumaan sisälle mahdollisimman kuivaan paikkaan. Huoneenlämpö riittää.

 

Mikä meni pieleen?

Yrttien yleisimpiä tuholaisia ovat kirvat. Toisinaan myös ripsiäisistä voi olla haittaa. Leikkaa pois vioittuneet lehdet. Jos näet tuholaisia kasvustossa, suihkuta kasvit vedellä.


Lehtevät yrtit, kuten basilika, minttu ja korianteri kärsivät kuivuudesta, liian pienestä ruukusta ja koko päivän paahtavasta auringonpaisteesta. Vääränlainen kasvupaikka tai liian niukka kastelu näkyvät kitukasvuisuutena sekä lehtien pienenemisenä ja vaalenemisena.


Pienilehtiset tai muuten vähän haihduttavat yrtit, kuten timjami ja salvia, kärsivät märästä kasvualustasta. Avomaalla ne kannattaa istuttaa kohopenkkiin. Ruukkukasvatuksessa on tärkeää, että ruukun pohjassa on reikä, josta ylimääräinen kasteluvesi pääsee valumaan pois.

[hr]

Lähteet ja linkit

 Yrttien siemeniä

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *