Category: sekalaista puuhastelua

Tarhurin kalenteri / kesäkuu

Kesäkuussa tarhurin sydän on sykkyrällä – onnesta ja pelosta. On ihanaa nähdä siemenkylvösten itävän ja taimien vahvistuvan, mutta samaan aikaan mieltä jäytää huoli petollisista hallaöistä ja raekuuroista, hui! Tarhurin työt kesäkuussa Ajoitan omat puutarhatyöni...

Palstasuunnitelma 2017

  Normaalivuosina olen tähän mennessä kylvänyt jo yhtä sun toista, mutta ei 2017… edes perunoita en ole saanut vielä maahan. Tänäkin aamuna sataa tihuutti enkä viitsinyt lähteä palstalle kastumaan. No huomiseksi on luvattu poutaa,...

Hulluutta huumaa

Siemenluettelot ovat saapuneet. Ihan vähän jo vilkaisin, mutta laitoin sitten kiinni. Nyt vedän syvään henkeä. Tekisinkö niinkuin fiksut tarhurit, ja inventoisin vanhat siemenet – ne kolme kenkälaatikollista – ennen kuin syöksyn suin päin tilaamaan?...

Palstasuunnitelma 2016

Taimia on kasvamassa jo melkoinen määrä, joten oli pakko piirtää tämän vuoden viljelysuunnitelma valmiiksi. Ja niinhän siinä sitten kävi, että ostoslistalle tulla tupsahti peräti 8 uutta lavakaulusta palstalle… Onneksi ne ovat nyt superedullisia Biltemassa....

Bataatin kasvatus

Viime vuonna luin englantilaisesta Grow Your Own -lehdestä bataatin kasvatuksesta. Aiheesta löytyy myös lukuisia YouTube-videoita! Tänä vuonna bataatinkasvatuksesta ilmestyi kirja suomeksi: Bataatti – kasvisten kuninkaallinen / Antti Laakso. Viime vuotinen bataatinkasvatuskokeiluni oli hauska, muttei...

Omenapuun leikkaus

Meidän perheen pääsiäistraditioihin kuuluu mökkikauden avaus ja siellä omenapuun leikkaus. Homma olisi helpompi, jos kyseistä puuta olisi alunalkaen leikattu oikein, mutta tarhuri hyppäsi puikkoihin vasta vajaat kymmenen vuotta sitten ja vahinko oli tapahtunut. Vahingoksi...

Varma kevään merkki

Pitääkö jo alkaa säästää purkkeja, kysyi ihana mieheni eilen, kun raejuustopurkki oli tyhjentynyt – jep, se on kevät nyt! Taimikasvatukseen kelpaa mainiosti kaikki elintarvikepurkit- ja pakkaukset. Purkit kannattaa pestä huolellisesti kuumalla vedellä ja käsitiskiaineella....

Vihreää valkosipulin makua

Jos valkosipulinkynnet alkaa itää eli työntää vihreää, niin upota ne multaan. Kynnestä kasvavat versot maistuvat valkosipulille ja niitä voi käyttää ruuanlaitossa kevätsipulin tapaan. Kynsiä voi upottaa multaan toki milloin vain, mutta varmimmin ne lähteävät...

Pensaspapu ei ole raakaruokaa!

Joskus siemenpussissa voi nähdä harhaanjohtavan ilmauksen, että lajike on herkullinen tuoreena. Tämä ei tarkoita, että papuja voisi syödä sellaisenaan – siis raakana, kuten herneitä. Tuorekäyttö tarkoittaa, että pavut kerätään ja valmistetaan ruuaksi palkoineen. Tuoreiden...

Suosikkikukkani punakosmos

Saanko esitellä suosikkikesäkukkani kautta aikojen: Punakosmos (Cosmos bipinnatus). Ostan nämä ihanuudet valmiina taimina (yleensä Saaren kartanon taimipäiviltä). Kosmokset kukkivat ahkerasti koko kesän, kunhan kukkineet kukat muistaa leikata pois. Jos kasvusto uhkaa venyä (kuten yleensä...